Kuljetusliike Lauhaluoma Oy: ”Kaikenkattava ja helppokäyttöinen ratkaisu kalustonhallintaan”

”Olemme ensimmäisiä Ecofleetin käyttäjiä ja olin itse mukana ohjelmiston kehittämisessä sen alkumetreillä. Ratkaisusta pyrittiin rakentamaan helppokäyttöinen ja kuljettajaystävällinen. Ja siinä on onnistuttu hyvin”, sanoo toimitusjohtaja ja omistaja Toni Lauhaluoma Kuljetusliike Lauhaluomasta Kauhajoelta.

Kuljetusliike Lauhaluoma on vuonna 1954 perustettu perheyritys, ja toimii nyt kolmannessa polvessa. Yrityksen toiminta-ajatuksena on tilaus- ja sopimusliikenne, jossa vaaditaan tarkkaa asiakkaan ohjeiden ja hygienian noudattamista. Ajot ovat koko toiminta-ajan keskittyneet maatalouteen ja siihen liittyviin kuljetuksiin, muun muassa kappaletavarakuljetuksiin, lämpötilasäädeltyihin elintarvikekuljetuksiin ja rehukuljetuksiin. Toiminta-alueena on koko maa. Pääpaikka on Kauhajoella.

”Pitkät kuljetusmatkat ovat normaalia nykypäivää. Työt sujuvat hyvin nykyaikaisella kuljetuskalustollamme, joka koostuu useista jakeluautoista sekä puoliperä- ja täysperävaunuyhdistelmistä. Kalustoa pystytään tarvittaessa muokkaamaan asiakkaan tarpeiden mukaiseksi”, Lauhaluoma kertoo.

Kuljetusliike käytti ennen Ecofleetiä kalustonhallintaan puhelinta ja autoissa olevia fakseja. Nyt kaikki kulkee Ecofleetin kautta.

Ecofleet on ollut käytössä Kuljetusliike Lauhaluomalla jo parikymmentä vuotta. Yritys käyttää sitä lähes kaikkiin kuljetusliikkeen tarpeisiin, kuten seurantaan, raportteihin, tehtävienhallintaan ja ajoaikalaskentaan sekä kuormien ja kuljettajien vaihtopaikkojen suunnitteluun.

Kalustoa on tilanteesta riippuen yli 10 ja jopa yli 20, kun hoidetaan urakkaluonteisia kuljetuksia, joissa on mukana kumppaneita. Heilläkin on käytössään Ecofleet.

Loistavaa palvelua

Lauhaluoma on yhteydessä Ecofleetin asiantuntijoihin melkein joka kuukausi. Apua tarvitaan, kun tulee uusia autoja ja niihin siirretäään seurantalaitteet tai kun ohjelmistoon tulee päivityksiä ja uusia ominaisuuksia.

”Asiantuntijoiden kanssa työskentely on ollut aivan loistavaa. He ovat myös hyvin ottaneet vastaan kehittämisvinkkejä. Esimerkiksi tehtävienhallinta otettiin ratkaisuun mukaan meidän aloitteestamme ja yhdessä olemme kehittäneet sitä eteenpäin.”

”Mielestäni Ecofleet on kaikenkattava palvelu kalustonhallintaan. Meidän kauttamme ratkaisua on vuosien mittaan mennyt useille muillekin kuljetusliikkeille. Se on osaltaan merkki siitä, että voin lämpimästi suositella ratkaisua”, Toni Lauhaluoma kiittelee.